keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Lisää näyttelysuunnitelmia!

Kuten otsikossa lukee, tänään kirjoittelen lisää meidän näyttelysuunnitelmista. Kalenteria katsellessa selviää, että tänä keväänä on ainakin parit näyttelyt mihin oon menossa! Ens kuussa on 15. päivä Hämeenlinnassa SMY:n näyttely, johon meen. Sieltä mennään taas etsimään sertiä Kiwille, tällä kertaa myös Cee lähtee mukaan petteilemään. Pistän siis umliin Kiwin ja petteilemään lähtee kummatkin. 15.3 on Lahdessa näyttely, johon ollaan menossa. Kyyti paikanpäälle on varmistettu, pienistä ongelmista huolimatta. Toukokuussa on SMY:n juhlanäyttely Hyvinkäällä sekä PiNan näyttely Ikurissa, sinne lähetään petteileen. Toivottavasti jostain näistä näyttelyistä lähtee mukaan serti niin saadaan mun pikku pojasta FIN MVA :3

Ylihuomenna eli perjantaina juhlistetaankin Mosa Mosan eli tutummin Moussen 2v. synttäreitä! En voi uskoa miten nopeaa aika oikein menee, vastahan se oli pienen pieni puppelo, joka mahtui vessalaatikkoon nukkumaan. Toivottavasti edessä olis vielä moonta iloista ja pupuntäytteistä vuotta! Ens viikolla tulee sitten ihan oma Mousselle omistettu postaus, jossa kerron pupusta aivan kaiken, sellanen synttäripostaus! Innostuisitteko lukemaan sellaista?

Taisin viime postauksessa kertoa siitä, että Mousma on oppinut avaamaan häkkinsä luukun itse. Yleensä jätän illalla häkistä lukon pois ja laitan sen takaisin kun meen nukkumaan. Eilen illalla unohdin laittaa lukon takaisin häkkiin. Laitoin valot pois ja istahdin lattialle kuuntelemaan musiikkia. Pimeydessä ja musiikkia kuunnellessa en huomannut että toi jänis oli tullu häkistään ulos ja säikähdin ihan kamalasti kun Mousse tulee ja tökkää nenällään reiteen :'D Järkytyksen jälkeen huomasin että kanihan se siinä. Tästä lähin taidan muistaa laittaa kanin häkin kunnolla kiinni.

Mulla olis kans toinen ihan hyvä postaus mielessä minkä voisin toteuttaa jossain vaiheessa, eläinten omistamisen plussat ja miinukset, tykkäisittekö? Oon tässä kipeenä ollessani kynsien tekemisen ohella miettiny mitä kaikkee kivaa uutta blogiin laitan, ainakin ulkoasua muokkailen vielä muutamaan kertaan, uusi bannerikin on tulossa. Sen ihmeempiä ei taida tällä kertaa olla c:

Loppuun vielä älyttömän söpö kuva Moussesta ja sisaruksista kasvattajalla :3
vas. Nova (piti alunperin tulla mulle mutta menehtyi ennen sitä) keskellä Hey Soul Sister "Kookla" ja oikealla super suloinen mini-Mousse!

4 kommenttia:

  1. Voisitko tehä huonepostauksen? Ja ois kiva kuulla, että minkälainen päivärytmi siulla on marsujen ja kanin kanssa. Myös noi mitä itekki ehotit nii on hyviä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä varmaan voisin sit kun jaksaa siivoilla kunnolla :D Pistän nuo ehdotukset muistiin (:

      Poista
  2. Voitit jotain blogissani: http://frankiesavage.blogspot.fi/2014/02/link-your-blog-winners.html

    VastaaPoista
  3. http://kuumajassa.blogspot.fi/2014/02/haaste-nimelta-11.html
    ^Sieltä löytyy haaste sulle! :)

    VastaaPoista